|
LISENSSIEHDOT
1. Yleistä Myymme korkearesoluutio-kuvia eri aihealueista.
Kuvien koko on ilmoitettu aina kuvan yhteydessä, resoluutio kaikilla kuvilla 300dpi. Kuvat ovat RGB -muodossa.
Myös kuvan ostaminen yksinoikeudella on mahdollista (kuvan hinta on 450,00 euroa / kuva (alv 0 %). Myymme kuvia myös jäähdytysominaisuudella. Jäädytetty kuva veloitetaan voimassaolevan hinnaston mukaan. Jäädytetty kuva poistuu
automaattisesti kuvapankista puolen vuoden ajaksi Jäädytyksen ollessa voimassa ainoastaan jäädytyksen tekijä pystyy näkemään ja lataamaan kuvatiedoston.
Kuvilla on yksi hinta, johon kuuluu rajaton käyttöoikeus.
2. Tekijäoikeudet Kaikki valokuvan tekijänoikeudet ja tekijänoikeuslain 49 a §:n mukaiset oikeudet säilyvät tekijänoikeuslain mukaisesti Kuvadipillä (Mainostoimisto Dipillä) ja sille valokuvia toimittaneilla tahoilla.
3. Asiakkaan käyttöoikeudet Käyttöoikeus on asiakaskohtainen. Käyttöoikeuksia ei voida siirtää kolmannelle osapuolelle eteenpäin.
Jos asiakas kuitenkin tuottaa omille asiakkailleen markkinointi-, mainonta- tai julkaisupalveluita, saa asiakas osana toimeksiantoaan myöntää omalle asiakkaalle käyttöoikeuden sellaiseen kuvaan, joka liittyy kiinteästi toimeksiantoon.
Toimeksianto ei kuitenkaan saa yksinomaan koostua kuvan toimittamisesta.
Asiakkaan omien asiakkaiden oikeudet ovat korkeintaan yhtä laajoja, eikä asiakkaan omilla asiakkailla ole minkäänlaista oikeutta siirtää saamiaan käyttöoikeuksia eteenpäin.
4. Käyttöoikeus Käyttöoikeus alkaa sopimuspäivästä ja on voimassa rajoittamattoman ajan.
Käyttöoikeus ei ole yksinoikeus, eli oikeus samaan kuvaan voidaan myöntää muillekin asiakkaille.
Käyttöoikeus sisältää oikeuden muunnella kuvaa. Kuvaa ei kuitenkaan saa muunnella kuvassa esiintyvää henkilöä loukkaavalla tavalla eikä siten, että henkilö, joka ei muuten olisi tunnistettavissa kuvasta, olisi mahdollista tunnistaa.
Kuvaa ei myöskään saa muunnella siten tai käyttää sellaisessa käyttöyhteydessä, että esine tai merkki joka on kuvassa taustalla tai muuten toisarvoisessa merkityksessä nousee kuvan pääkohteeksi.
Käyttöoikeus kattaa valokuvan käytön sekä kaupallisissa että ei-kaupallisissa käyttöyhteyksissä. Käyttöoikeus ei kuitenkaan kata valokuvan käyttöä lain- tai hyväntavanvastaisiin tarkoituksiin.
Valokuvaa, jossa esiintyy ihmisiä, ei saa käyttää seksi-, seuralais- tai niihin verrattavien palvelujen, tuotteiden tai julkaisujen mainontaan, markkinointiin tai tiedottamiseen.
5. Asiakkaan vastuut Asiakas vastaa siitä, että valokuvaajan nimi ilmoitetaan siten kuin tekijänoikeuslaki vaatii.
Mikäli asiakas myöntää omille asiakkailleen käyttöoikeuksia vastaa hän omien asiakkaidensa valokuvan käytöstä.
Asiakas on korvausvelvollinen Kuvadipille (Mainostoimisto Dipille) kuvien lain- tai sopimuksenvastaisesta käytöstä.
6. Mainostoimisto Dipin vastuut Mainostoimisto Dippi vastaa siitä, että sillä on oikeus myöntää tämän sopimuksen mukaiset käyttöoikeudet valokuvaan.
Tähän sopimukseen perustuva Mainostoimisto Dipin korvausvelvollisuus asiakkaalle sopimusrikkomuksesta aiheutuneista välittömistä kuluista ja vahingoista on mahdolliset viivästys- ja muut sakot mukaan lukien yhteensä enintään asiakkaan käyttöoikeudesta maksaman korvauksen suuruinen.
Mainostoimisto Dippi ei vastaa mistään välillisestä tai epäsuorasta vahingosta. Vastuunrajoitus ei koske vahinkoa, joka on aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.
7. Sopimuksen päättyminen Mainostoimisto Dipillä on oikeus purkaa tämä sopimus, mikäli asiakas käyttää valokuvia sopimuksen mukaisen käyttöoikeutensa ylittäen.
Kumpi tahansa sopimusosapuoli voi irtisanoa tämän sopimuksen päättymään toisen osapuolen rikottua tämän sopimuksen mukaisia ehtoja. Valokuviin myönnetyt käyttöoikeudet päättyvät välittömästi toisen osapuolen vastaanotettua irtisanomisilmoituksen. Maksettuja maksuja ei palauteta.
8. Muut ehdot Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.
Tästä sopimuksesta aiheutuva riita pyritään ratkaisemaan ensisijassa neuvottelemalla. Toissijaisesti tästä sopimuksesta aiheutuva riita ratkaistaan Turun käräjäoikeudessa.
Kaikki muutokset ja lisäykset tähän sopimukseen on sovittava kirjallisesti, jotta ne olisivat päteviä.
Rekisteröitymällä palveluun käyttäjä samalla liittyy kuvadippi.com postituslistalle.
Käyttäjän tietoja voidaan käyttää kuvadippi.com ja sen yhteistyökumppaneiden
suoramarkkinointiin ja viestintään.
|